Katayas second CD.
A space journey in three suites.
This time I was the project leader (Matti having been the leader on Canto Obscura). I pressed for a more organic approach to making music and as a result Voyager’s compositional method was a slightly controlled chaos, music more or less improvised. Of course the post production was heavy but the freshness achieved by this method was precisely what I was after. I am very proud of the result. The whole backstory of K was dreamed after the fact as were the suites as such. K aka Keijo was the arts and crafts project of Teijo (utilising a glove, some light bulbs and duct tape) relieving his tedium while I was editing away. You can see it in the third making of, there are 3 in total + the one we filmed while traveling and performing at Tilburg, Holland (This travelogue can be found from Kataya (Main)). The whole album was conceived by the three of us, main bulk of work split quite evenly between T and me.
[soundcloud url=”http://api.soundcloud.com/tracks/52701487?secret_token=s-Fb0wU” params=”auto_play=false&show_artwork=false&color=f71161″ width=”100%” height=”166″ iframe=”true” /]
[soundcloud url=”http://api.soundcloud.com/tracks/52697801?secret_token=s-tnwP8″ params=”auto_play=false&show_artwork=false&color=f71161″ width=”100%” height=”166″ iframe=”true” /]
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=cjqCtxTx0Ig&w=420&h=315]
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=6CZ_G2WV73Q&w=420&h=315]
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=i-7zo50duhM&w=420&h=315]
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=2EaDnm_jVh4&w=420&h=315]
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=USBOVcGl1Fw&w=420&h=315]
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=aXf-oNGtkTc&w=420&h=315]
A review from Retrokki (http://retrokkiblog.wordpress.com), expertly done by Pekka Koskivaara:
Suomessakin, populaarimusiikin valta- ja rahavirtojen rajamailla tekee omaehtoista matkaansa lukuisa määrä kiinnostavia, trendipelleilyistä piittaamattomia artisteja, solisteja ja bändejä. Ja uskoisin, että lisäksi varsin tyytyväisinä: menestymispaineet ovat olemattomia, usein soitto-, äänitys- ja julkaisupuoli ovat täysin omissa näpeissä. Netin ansiosta yleisö on hetkessä maailmanlaajuinen. Tekijöillä on kokemusta ja näkemystä jopa vuosikymmenten takaa.
Kuten Katayan soittajilla
Katayan päävelhoista Matti Kervinen on tuttu kaveri jo Back Beatin (ja Sturen Levyn) ajoilta. Hän on paitsi kuunnellut, myynyt ja arvioinut, myös tuottanut ja soittanut eri yhteyksissä – yhteinen nimittäjä on aina ollut proge, joskus folk- ja ambient-vivahtein. Äijä soittaa myös tribuuttibändissä, tribuutin kohteina Yes ja Jethro Tull – olikohan niitä muitakin? Ai niin, Pax Romana on myös yksi kaverin virityksistä.
Katayan muut vahvat miehet ovat Sami Sarhamaa ja Teijo Tikkanen. Muistelen aiemmin kuulleeni yhtyeen edellisen kiekon Canto Obscura, mutta en-ihastuneeni. Olikohan niin, että silloin mukana oli naislaulaja, ja musiikki biiseihin perustuvaa folk-progea. Ajatus (ja soitto ja laulukin) oli ihan ok, mutta biisit taisivat olla vähän valjuja?
Kuuntelin (vähän velvollisuudesta – ei, ei kuitenkaan ole arvostelukiekko) tätä uutta Voyageria jonkin aikaa, kansiin ja infoon en perehtynyt. Odotin, milloinkas se laulu alkaakaan… kunnes tajusin että eipäs ala ollenkaan. Kyseessähän on – kauhistus! – kokonaisuus, teemakiekko, progeooppera, avaruuskonsertto, space-age symphony, biisipotpuri, matkakertomus, fantasia avaruusaluksen matkasta. Se monille pahamaineinen, mutta minua Whon Tommysta lähtien kiehtonut taidemuoto.
Jo levyn nimi (ja kansi) puraisee vahvasti tällaista avaruuslentojen ja -luotainten lumoihin 60-luvulla joutunutta (vaikka Voyagerit taisivatkin lentää 70-luvun lopulla).
Paineistakaa kypäränne, alus valmiina lähtöön
Matti Kervinen, Sami Sarhamaa ja Teijo Tikkanen ovat keskenään säveltäneet, sovittaneet, soittaneet ja tuottaneet musiikin – yhtyeen nettisivuilla kunkin heebon instrumentit luetellaan tarkemmin. Koskettimia, syntikoita, kitaroita, bassoja, rumpuja, jonkin verran myös vokaaleita. Uskoisin, että tekeminen on ollut todellista nautintoa!
Vaikka vaikutteita (ainakin oman mielikuvitukseni tuotteina) pulpahtelee esiin siellä sun täällä (Vangelis, Oldfield, Hansson, Giltrap, Wakeman, Tomita), kokonaisuus on harvinaisen yhtenäinen ja tyylikäs. Itse asiassa niin kokonainen, että en tiedä, miksi kaverit ovat päättäneet nimetä levylle kolme kokonaisuutta ja kunkin sisältä vielä raitoja. Musiikki soljuu biisistä toiseen tauoitta ja limittäin. Mitäköhän muuten ulkomailla ajatellaan biisistä nimeltä Blue Cranes Over Korso?! No, onhan Korso, Vantaa paikka siinä missä Memphis, Tennesseekin…
Major Tom?
Instrumentaalisuus + väljä teema + soitinarsenaali + studioaikaa + soittotaitoa = K-nimisen olennon matka avaruuden halki. Helposti voisi kuvitella, että kaverit ovat vetäisseet pitkiä, lähes muuttumattomina pulputtavia äänimattoja – ja väliin sen ”The Chase” -nimisen repäisyn. Not so!
Monipuoliset ja -ääniset koskettimet, niiden luomat vaihtelevat ja värikkäät kudelmat, miellyttävän melodiset teemat, sähkökitaroitten – ja välillä akustistenkin – luomat kaaret ja äkillisetkin tunnelman vaihtelut pitävät mielenkiinnon yllä. Itseäni viehättää erityisesti jo mainittu melodisuus. Jotkut, repivistä tunnelmista kicksejä saavat saattavat pitää musiikkia lällynä. Vastaan: ei tämä mitään Kitaroa ole (vaikka ei Kitarossa usein valittamista ole, tosin ei haastettakaan), sillä välillä kitarat ovat hyvinkin kärjekkäitä ja äänekkäitä. Sooloja ei pahemmin viljellä, vaan painopiste on melodioissa ja teemoissa – kokonaisuudesssa.
Muutaman kuuntelun perusteella ajattelin jo kritisoida äänimaailman yksiulotteisuutta: pohja, basso, jykevyys, puuttui. Sillä olisihan nimenomaan avaruuteen sopinut kosminen, matalataajuuksinen humina ja jämäkkä basson jytinä. Tämäkin kuvitteellinen puute poistui volyymia lisäämällä. Suuresti miellyttävät myös analogisilta – siis vanhanaikaisilta – kuulostavat soittimet… vaikka osa taitaa ollakin syntikoilla aikaansaatuja.
Ja tiedätkös mitä? Jos tämän saisi vinyylinä, ostaisin! On nimittäin pituudenkin puolesta juuri sopiva…